torstai 19. tammikuuta 2017

Annoin sinun mennä/Clare Mackintosh

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä (Gummerus 2017), kirja ilmestyy viikolla 5/2017

Kovin vähän löysin tietoa tästä brittiläisestä kirjailijasta, joka ennen kirjailijaksi ryhtymistään työskenteli poliisissa rikostutkijana ja järjestyspoliisina.

5-vuotias poika kuolee kotikadullaan auton tönäisemänä. Hetkeä aikaisemmin äiti oli päästänyt pojan kädestä irti. Rikoskomisario Ray Stevens tutkii onnettomuutta yhdessä ylikonstaapeli Kate Evansin kanssa. Syyllistä etsitään, mutta tutkimukset lopetetaan vihjeiden puutteen takia. Tapahtumalla ei ole silminnäkijöitä, kukaan ei ole nähnyt tai kuullut mitään erityistä, auton väristäkään ei ole tietoa. Pojan äiti oli kuitenkin huomannut, että autoa ajanut henkilö oli huomannut yliajon, mutta oli paennut paikalta. Tutkimukset junnaavat paikallaan, kunnes ne lopetetaan, muita juttuja tulee koko ajan lisää.

Stevens on raikas tulokas dekkarikirjojen sankareiden joukkoon, suorastaan normaali näiden renttupoliisien kavalkadissa. Ray on kunnon perheenisä, joka kipuilee työn, perheen ja näköpiirissä olevan ylennyksen välimaastossa. Murrosikäinen poika aiheuttaa hankaluuksia. Vaimo Mags on jättänyt poliisin työt ja jäänyt kotiin huolehtimaan jälkikasvusta, mutta suunnittelee opiskelevansa opettajaksi. Ray on ihastunut Katen nuoruuteen ja raikkauteen (he jopa suutelevat kerran).

Noin vuoden kuluttua tapahtumasta rikoskomisario Ray Stevens ottaa jutun uudelleen käsittelyyn apunaan Kate. Pojan äiti, Jenna Gray, joka on joutunut luopumaan taiteilijanurastaan, pakenee tapahtumia merenrantamökkiin Walesin rannikolle kauas ihmisistä ja sivilisaatiosta. Jennalla on itsellään synkkä menneisyys, jota hän ei pääse pakoon.

Vihdoin saadaan yksi varteenotettava vihje, selviää auton väri ja malli ja alkaa etsintä, joka muistuttaa neulan etsimistä heinäsuovasta. Mutta monta mutkaa on vielä matkassa, ennen kuin tekijä ja motiivi paljastuvat. Aluksi kaikki näyttää olevan täysin selvää, epäilty tunnustaa teon, mutta kaikki ei todellakaan ole sitä miltä näyttää. En nyt kerro enempää. Juuri kun luulet olevasi jotenkin kärryillä, tapahtuu todella mieletön käänne.

Takakansitekstissä sanotaan näin: ”Tämä nokkela ja piinaava psykologinen trilleri menee ihon alle.” Niin totta. Juonenkuljetus oli niin nerokasta, etten tiedä, mihin sitä vertaisin. Ehkä romaaniin Nainen junassa, joka ei mielestäni yltänyt tämän kirjan tasolle, mutta oli kuitenkin koukuttava.

Pidin Rayn perhe-elämän kuvauksesta kaikkine arkisine huolineen, joten uskon, että jatkoa on luvassa. Macintoshilta on jo ilmestynyt toinenkin romaani, I see you. Annoin sinun mennä – kirjan loppu saattaa ennakoida, että kyseessä on jatko-osa, mutta sehän selviää viimeistään, kun kirja on markkinoilla.

Mietin, miksi joku ihminen antaa kohdella itseään kaltoin kerta toisensa jälkeen. Vaikea ymmärtää. Pelko, totta kai, on osasyy. Pelko lähtemisestä ja siitä, että jotakin vielä hirveämpää tapahtuu. Ja kun oma tahto on murrettu, sieltä on vaikea nousta.

Vähän ennen loppua, kun asiat selviävät, tulee jonkinlainen katharsis, toivo paremmasta huomisesta. Itselläni on jääkaapinovessa motto: ”Kysymys ei ole siitä, kuinka monta kertaa sinut lyödään maahan, vaan siitä, kuinka monta kertaa nouset ylös.” 

Tämä kirja ampaisee aivan varmasti myyntilistojen kärkeen. Jotenkin tuli kuitenkin sellainen tunne, että Clare Mackintosh on pseudonyymi, ehkä olen väärässä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti